Keuhkosyöpä on Suomessa kolmanneksi yleisin syöpä sekä miehillä että naisilla. Siihen sairastuu joka vuosi lähes 1 800 miestä ja
Miesten keuhkosyöpä on 1970-luvulta lähtien vähentynyt, mutta samaan aikaan naisia sairastuu enemmän
Keuhkosyövistä suurin osa, 80–90 prosenttia johtuu tupakoinnista. Keuhkosyöpään sairastumisen riski kasvaa mitä enemmän ja pitempään tupakoi. On hyvä huomata, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina, sillä lopettaminen pienentää keuhkosyövän riskiä merkittävästi.
Keuhkosyövän luokittelusta, oireista, diagnosoinnista sekä hoidosta
Kuka tahansa voi sairastua keuhkosyöpään. Noin 15 prosenttia keuhkosyöpään sairastuneista ei ole koskaan tupakoinut.
Esimerkiksi altistuminen asbestille, sekä maaperän radon suurentavat keuhkosyövän riskiä erityisesti, jos tupakoi. Myös tietyt keuhkosairaudet (esim. keuhkoahtaumatauti) on liitetty suurentuneeseen keuhkosyöpäriskiin. Passiivisen tupakoinnin tiedetään myös lisäävän tupakoimattomien henkilöiden keuhkosyövän vaaraa.
Kehittynyt diagnostiikka mahdollistaa ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä yksilöllisemmän ja tehokkaamman hoidon.
Katso videolta keuhkosairauksien erikoislääkäri Eeva-Maija Niemisen ajatuksia geenimutaatioiden merkityksestä ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoidon valinnassa.
Keuhkosyöpädiagnoosi on iso asia, joka vaikuttaa sekä sairastuneen että hänen lähipiirinsä elämään monin eri tavoin. Diagnoosin jälkeen on tärkeää, ettei sairastunut jää huolien ja murheidensa kanssa yksin ja hakee matalalla kynnyksellä tukea terveydenhoidon ammattilaiselta, niin henkiseen jaksamiseen kuin fyysisten oireiden lievittämiseen. Myös vertaistuesta voi olla apua sairauden kanssa elämisessä.
Paula sairastui keuhkosyöpään alle 50-vuotiaana, vaikka ei ole koskaan tupakoinut. Paulan keuhkosyöpää hoidettiin pitkään sytostaateilla ja viimeisimpänä hän on saanut sairauteensa täsmälääkettä. Paula on ollut mukana myös lääketutkimuksessa.
Diagnoosistaan huolimatta Paula kokee, että elämä keuhkosyövän kanssa on ollut hyvää. Paula on saanut voimaa mm. kirjoitusryhmästä, jossa hän on käynyt jo 10 vuotta.