Ratkaiseva tuki

Ratkaiseva tuki

Olisiko aika ottaa vakava asia vihdoinkin vakavasti?

Masennuksesta puhutaan paljon, mutta silti sen asianmukainen hoito Suomessa polkee paikoillaan. Apua masennukseen on vaikea saada ja usein sen hoito viivästyy. Tuoreen potilastutkimuksen mukaan vain viidesosa masennuspotilaista kokee saaneensa tehokasta hoitoa koko hoitopolkunsa ajan. Alle 30-vuotiaista vain 10 % kertoo hoitonsa tuottaneen tuloksia koko sairautensa ajan.3 Ellei viitettä alkavasta hoitovasteesta ilmene 4 viikon kuluessa, on yleensä syytä vaihtaa toiseen masennuslääkkeeseen.1

Nyt on aika ottaa vakava asia vihdoinkin vakavasti. Suunnitelmista ja puheista on ryhdyttävä tekoihin. Masennus koskettaa 300 000:ta suomalaista vuodessa1. Sen vaikutukset ulottuvat potilaan lisäksi hänen lähipiiriinsä ja kuormittavat koko yhteiskuntaa. Työkyvyn menetyksellä ja sairauslomilla on suoria taloudellisia vaikutuksia.

Masennuksen voittamiseen tarvitaan yhtä lailla päättäjiä, työnantajia, hoitavia lääkäreitä, läheisiä ja meitä kaikkia. Masennuksesta on voitava puhua ilman pelkoa leimautumisesta. Tietoa ja vertaistukea täytyy olla saatavilla ja Käypä hoito -suosituksia tulee noudattaa. Ennen kaikkea jokaisella tulee olla mahdollisuus päästä nopeasti hoitoon kaikkialla Suomessa.

Tämä ei ole paras mahdollinen hetki maailmassa. Tulevina vuosina voimme joutua kohtaamaan poikkeuksellisten aikojen vaikutukset koko kansan mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Masennuksen hoitovelka on vain kasvanut tilanteessa, jossa moni voi jo ennestään huonosti.

Siksi tämä on paras mahdollinen hetki tarttua toimeen.

Diagnoosi

Oletko masentunut? Näin masennus diagnosoidaan.

Hoito

Masennuksen tehokas hoito. Miten eri hoidot toimivat?

Mistä hoitoa?

Mistä masennukseen saa hoitoa ja miten hoitoon pääsee?

Miten minä voin auttaa?

Masennuksen tehokkaassa hoidossa tarvitaan kaikkia.

Masennuksesta yleensä toipuu, kun saa tehokasta hoitoa. Tällä sivulla tarjoamme tutkittua tietoa ja tukea tehokkaan hoidon hakemiseen sekä masennusta sairastaville että heidän läheisilleen.

Masennuksesta yleensä toipuu, kun saa tehokasta hoitoa. Kun omat voimat ovat vähissä, tehokkaan hoidon saamiseen tarvitaan tukea. Ratkaisevassa roolissa ovat niin terveydenhuollon ammattilaiset – hoitajat, lääkärit, terapeutit – kuin omat läheiset: vanhemmat, sisarukset, sukulaiset, lapset ja ystävät. Ratkaiseva tuki -kampanja jakaa tietoa masennuksen tehokkaasta hoidosta sekä sairastuneille että heidän läheisilleen.

Tavoitteemme on, että jokainen masennusta sairastava tietäisi, että tehokkaalla hoidolla masennuksesta voi toipua. Ja että masentuneet ja läheiset saisivat selkeää tietoa ja tukea tehokkaan hoidon hakemiseen. Sivuston tiedot tehokkaasta masennushoidosta perustuvat suomalaisten lääkärien Käypä hoito -suosituksiin ja tutkittuun tietoon. Ratkaiseva tuki on osa Mielenterveyden keskusliiton ja Janssenin Sound On – Ääni Masennukselle -kampanjakokonaisuutta, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta masennuksesta ja edistää paremman hoidon saatavuutta. Pyrimme kampanjalla siihen, että masennuksen hoito otettaisiin Suomessa yhtä vakavasti kuin muidenkin sairauksien hoito.

Hae tehokasta hoitoa

Masennusta sairastaa vuosittain 5–7 prosenttia suomalaisista1 – ja elämänsä aikana jopa joka viides suomalainen2.
Toisaalta joka vuosi tuhannet myös toipuvat masennuksesta: palaavat töihin, kouluun ja mielekkääseen elämään toivuttuaan hoitoa vaatineesta masennuksesta.

Masennuksen diagnostiikka ja hoito ovat kehittyneet tällä vuosituhannella huimasti. Suomalaisten lääkärien tekemät, vuonna 2020 julkaistu uusi depression Käypä Hoito -suositus kertoo, miten masennusta kuuluisi Suomessa hoitaa, tutkitusti tehokkailla tavoilla.

Me Janssenilla saimme tilaisuuden kysyä itse potilaalta, millainen vaikutus masennuksella on ollut potilaan kokonaisvaltaiseen elämänlaatuun. Katso alta potilaan haastatteluvideot.

Osa 1: Masennus

Osa 2: Masennuksen hoito

Tukea masentuneille ja läheisille

Tukea masentuneelle.

Älä jää yksin! Mielenterveyden keskusliitto tarjoaa ilmaista neuvontaa ja vertaistukea masennusta tai muita mielenterveysongelmia kokeville ja heidän läheisilleen. Ota yhteyttä Mielenterveyden keskusliiton neuvontapuhelimiin tai chat-palveluun:

Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta: 0203 91920
Maksuton vertaistukipuhelin: 0800 177599
Muiden neuvontapalveluiden tiedot ja Valoa-chat Mielenterveyden keskusliiton Mistä apua? -sivulla.

Hädän hetkellä saat keskusteluapua heti.

Akuuttiin kriisiin keskusteluapua voi saada Mieli Ry:n SOS-kriisipuhelimesta 09 2525 0111 (auki 24/7) tai alueellisesta kriisikeskuksesta.

Tukea läheiselle.

Myös masentuneen läheinen tarvitsee usein tukea. Omaisille ja läheisille apua ja tukea tarjoavat esimerkiksi Mielenterveysomaisten keskusliiton eli FinFamin jäsenyhdistykset, joita on 18 ympäri Suomea. Oman alueesi yhdistyksen tiedot löydät FinFamin sivuilta.

Lähdeviitteet:
  1. Depressio. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 (viitattu 6.11.2023). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
  2. Suomen mielenterveys ry:n verkkopalvelu Mieli.fi: Suomalaisten mielenterveys ei ole kohentunut fyysisen terveyden tahtiin (viitattu 6.11.2023). Saatavilla internetissä: https://mieli.fi/
  3. Mitä suomalaiset masennuspotilaat ja heidän omaisensa ajattelevat masennuksen hoidon nykytilasta? Tekijät: Janssen-Cilag Oy, Mielenterveyden keskusliitto ja Mielenterveysomaisten keskusliitto Finfami. Helmikuu 2022.
Lisätietoja kampanjasta
Pekka Ihalmo

Yhteiskuntasuhdejohtaja
Janssen Finland
Sähköposti: pihalmo@its.jnj.com

Henna-Riikka Myrskylä

Vaikuttamisviestinnän asiantuntija
Mielenterveyden keskusliitto
Sähköposti: henna-riikka.myrskyla@mtkl.fi

Logo Janssen | Pharmaceutical Companies of Johnson & Johnson